”Punttisalin hämärään toisten lähdettyä jään…” Part 2.

Pari viikkoa sitten kerroin, kuinka sottaisessa elämänkirjassani kääntyi uusi, puhdas sivu. Urheilusta tuli elämän suola. Ja hikikin on suolaista.

Sipsit vaihtuivat sipulikeittoon ja suolapähkinät rahkaan, raejuustoon ja porkkanoihin. Tuleekohan minusta vielä vanhalla iällä kani?

Muutaman penkkitreenin jälkeen totesin ruumiinkulttuurin olevan aika raskasta ja aikaa vievää operaatiota itsensä Sylvesteriksi saattamisessa, kun kroppa on kuin Tipillä. Niinpä verkossa seilaamisen jälkeen tilasin itselleni BCAA:t, herat, proteiinit, saponiinit ja vitamiinit. Nyt ruoka-ainekaappi keittiössä muistuttaa psykiatrisen osaston lääkekaappia. Vain Concerta puuttuu.

Muutaman kerran kävin sitä penkkipunnerrusta puuhaamassa, kunnes olkapäässä alkoi tuntua kipua. Ei, ei sellaista oikeaa rasituksesta johtuvaa lihaskipua (joo, mulla alkoi kehittyä joku lihaskin, ehkä), vaan nivelrypäs särki.

Tosin olin muutenkin jo luovuttamassa koko penkkipunnerrusharrastusta, sillä totesin ruumiinrakenteeni olevan mahdollisimman epäsopiva. Puolentoista kilometrin mittaisilla käsillä, jotka ovat kuin helikopterinlavat, tuota nostomatkaa tulee epäreilun paljon suhteessa salilla pörrääviin tynkäkäsiin verrattuna. Kuka vain nostaa penkiltä parisataa kiloa sen viisi senttiä. Ainakin mun mielestä. Koittakaapa hommata metrin mittaiset kädenjatkeet ja nostakaa se kahdenkymmenen kilon tanko lähes salin kattoon asti, niin ymmärrätte pullistelijat, mitä tarkoitan.

No, eipäs sitä sitten auttanut muuta kuin suunnata lääkärin pakeille vihlovan olkapään kanssa. Salilääkärit olivat jo antaneet minulle lopullisen tuomionsa, oman final doominsa. Kiertäjäkalvosimet paskana ja ura kohti Tokion paralympialaisia olisi ohi.

Lääkäri vemputteli aikansa kättäni ja totesi vian olevan, ei nyt ihan valuvika, mutta melkein. Olin kuulemma jossain vaiheessa elämääni kolhinut olkapäätä ja nyt kun rasitin sitä kunnolla, pieni nivel on tulehtunut.

Lepo oli ohjeena. Ja hoitona tulehduskipulääkkeet sekä kortisolipiikkiä niveleen. Kerrankin sen luuta haurastuttava vaikutus olisi plussaa. Nopeuttaisi nivelen jäykistymistä. Hienoa. Mulla on nyt kaksi jäykkää kohtaa kropassa tässä iässä. Niska ja ac-nivel.

Jossain kohtaa lääkärin suussa tuli sana ”urheiluvamma”. Tartuin termiin ja kahteen kertaan varmistin, sen kirjautumisen sairauskertomukseeni. Onhan se hienoa, että vajaa viisikymppisenä saa elämänsä ensimmäisen urheiluvamman.

Ei niin huonoa, ettei hyvääkin.

Nyt olen ollut levossa ohjeen mukaan ja lihaksethan kasvavat levossa. Ainakin vatsalihakseni ovat kasvaneet. Ympärysmittaa näille lihaksille on lepojakson aikana kertynyt jo 15 senttiä lisää.

Kyl tää tästä.