Kahlekuningas Merefesteillä

June 6, 2018

 

Meikäläinen se oikein intoutui muistelemaan menneitä, kun elämme taas Merefestiviikonloppua.

Muistelussa matkaan johonkin viime vuosituhannelle, sen viimeisen vuosikymmenen puoliväliin.

Järjestimme kaveriporukalla polttarit juuri sopivasti tähän viikonloppuun. Pahaa aavistamaton ystävämme oli tuolloin naapurikaupungin liikkeen –olkoon nyt vaikka Taipei– myymälänhoitajana ja kävimme raukan hakemassa matkaamme kesken työpäivän.

 

Siinä sitten kuumassa autossa seisseen Carillo-pullon suullisia tarjosimme hintsusti päivän aikana, kun tarkoitus ei ollut missään nimessä saattaa tulevaa tuoreeksi syntyvää aviomiestä humalaan.

 

Jännitystä ei haluttu näin häneltä lievittää.

 

Työvaatteet vaihtuivat yhden koon 40 denin sukkahousuihin. Sulhanen näytti kieltämättä Robin Hoodilta tai pikemminkin Peter Panilta, kun kiertelimme pitkin maakuntaa erilaisia pikku tehtäviä herralla teettäen. Koko päivän aikana sai reppana maistaa kaulallisen ilolientä. Vain ja ainoastaan.

Iltapäivä ei ollut päivänsankarilla mitenkään fyysisestikään mukava, sillä illan pääohjelmanumero, jota paikallislehdessäkin mainostimme ennakkoon, pitäisi hänen osaltaan sisällään kahleita ja jalkarautoja. Jotta yllätys olisi varmistettu, kuskasimme ystäväämme täysissä raudoissa ja liina silmillä koko päivän. Luuli kai toimenpiteemme olevan vain ja ainoastaan isomman luokan kettuilua.

 

Malttamattomina seurasimme kellon valumista kohti iltayhdeksää. Varttia ennen h-hetkeä pysähdyimme tila-autoinemme Merefestien päälavan tuntumaan. Se oli tuolloin pasklahden rannalla.

 

Ja sitten se alkoi. Merefestien juontajakuuluttajatar töräytti mikrofoniinsa illan pääesiintyjän, jota oli puoli päivää odotettu saapuvaksi. Kahlekuninkaan estradi oli avoin.

Jos olisimme tienneet, että ystävämme elopaino oli reilusti yli viidenkymmenen kilon, koko ohjelmanumero olisi varmaan jäänyt vain ajatuksen tasolle. Nappasimme kahlehditun ja sukkahousuissaan kärvistelevän, mistään tietämättömän sulhon olkapäille ja kannoimme kaikessa rauhassa kahlesankarin lavalle. Seisotimme hänet mikrofonitelineen taakse ja tempaisimme liinan silmiltä. Tuosta hetkestä on säilynyt sentään yksi valokuva muistona. Ilme oli sanoin kuvaamaton.

 

Ja kansa nauroi. Mekin ehkä hieman.

 

Eikä sällillä ollut muuta mahdollisuutta kuin yrittää luikerrella kahleistaan irti. Kun sukunimi ei kuitenkaan ollut Houdini, niin olimme varautuneet suunnitelmaan B. Sen mukaan tuleva sulho pääsisi raudoista, kun lukisi koko Merefest-yleisölle rakkaudentunnustuksen morsiamelleen. Lienee turha edes sanoa meidän sen oodin kirjoittaneen.

 

Minulta kysytään usein, miksen ole naimisissa, ainakaan vielä. Tämä kertomani polttaritarina on suurin syy siihen. Kaverini ovat sen verran kahjoja, etten riskejä uskalla elämässä siihen suuntaan ottaa.

 

Tai toisaalta, polttareiden jälkeen se avioliitto olisi tietysti kuin piikittömien ruusujen päällä tanssimista. Hmm…

Please reload

Pölyisen kammion haltija

I'm busy working on my blog posts. Watch this space!

Please reload

Uusimmat

August 21, 2018

April 12, 2018

Please reload

Arkisto