Luonnonsuolinakkeja ja Fortnitea
Rakas päiväkirja. Avaudun nyt sinulle siitä, kuinka olen kohdannut tänään kylmän, sydämettömän maailman. Ja siitä, että olen joskus työskennellyt grillillä. Sellaisessa vanhanajan ruokapaikassa. Vuotta en muista, mutta silloin nakitkin olivat luonnonsuolessa.
Kun joskus grillillä kävi niin, että ne luonnonsuoliset tekeleet loppuivat ja asiakas kuitenkin tilasi lihiksen parilla nakilla, oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että meikäläinen tarjosi kunnon lihaa piirakan väliin. Ja hiukan edullisempaan kokonaishintaan. Tällä varmistui sitten, rakas päiväkirja, että asiakas palasi taatusti lasiluukun taakse piirakkakaupoille myöhemminkin.
No, se historiasta.
Meikäläinen se päätti sitten vihdoin ja viimein antautua digimaailmalle ja hankkia pahnanpohjimmaiselle helvetinkoneen. Se on PS4.
Selailin nettikauppoja ja sitten löysin sopivaan hintaan -aina ne ovat liian kalliita härpäkkeitä- pleikkarin. Tällä verkkokaupalla oli kivijalkaliike, joten ei muuta kuin Posti nuolemaan näppejään ja Nesteen persausta nostamaan löpörahoilla.
Ajoin suureen maailmaan ja kun sitten löysin hyllyltä laitteen, joka soveltuu Fortnite-addiktoitumiseen, oli yllätys melkoinen, kun hyllyhinta oli kuusikymmentä euroa kalliimpi kuin mitä nettikaupassa toosasta pyydettiin.
Paikalle tuli teini-iän juuri viikolla, kahdella ylittänyt myyjä, joka kertoi auliisti, kuinka nettihinta voi olla eri kuin kaupan hinta. Vai niin. Eli minun olisi pitänyt tämä edessäni oleva laite tilata netistä Postin kuljetettavaksi, niin säästäisin ne kympit. Kyllä, rakas päiväkirja. Tämä tarina on tosi. Laite jäi hyllyyn.
Hain sopuhintaisen laitteen toisaalta.
Siinä sitten tuli nälkä sompaillessa ja kurnivan navantauksen kanssa suuntasin suuren maailman ketjuravintolan Drive In-luukulle. Olin puhelimen sovelluksella jo aiemmin tehnyt valintani alennussapuskoista. Kätevää tämä nykymaailma. Luulin silloin.
Kun sitten luukulta alettiin teini-iän kuukausi sitten ohittaneen toimesta työntää pusseja syliini ja koodeja pyytämään, niin voi hävityksen kauhistus, palvelimeen ei saatukaan yhteyttä ja kaikki kevätjuhlaliikkeet tehtyäni totesin, etten niitä pyydettyjä koodeja pystynyt antamaan.
Tästä alkoikin sitten yleinen ihmettely ja porukalla totesimme ketjufirman palvelimessa olevan ongelman.
Rakas päiväkirja, nyt tullaan siihen luonnonsuolinakkikohtaan.
Hetken hiljaisuuden jälkeen kysyin vienosti, joudunko nyt sitten maksamaan näistä sapuskoista täyden listahinnan, kun ongelma on niin sanotusti tässä kohtaa palveluntarjoajan.
Kyllä.
Se oli vastaus. Siinä kohtaa vatsani murina oli jo tauonnut, eikä minulla ollut enää yhtään nälkä. Kiitin ja suljin autonikkunan. Ajoin jonkin matkaa ja kävin toisaalla syömässä. Ilman appeja ja koodinumeroita. Ei tullut yllätyksiä.
Rakas päiväkirja. Miksei aika entinen enää koskaan palaa?