top of page

Pienet pussit


Meikäläinen tunnetaan varsin suulaana ihmisenä. Ja kun vaeltaa tätä maallista taivaltaan pieni pilke silmäkulmassaan, tulee välillä (siis vain välillä) heitettyä jämävitsien kaatopaikalta jotain roippeita.

Aika usein nämä roippeet lävähtävät sitten omille kasvoille. Kuten taas kerran kävi.

Kuljeskelimme menneellä viikolla ostoksilla paikallisessa Tokmannissa yhdessä puolisoni kanssa. Siinä ostoskärryjä lykkäillessä käsiini tarttui parit alushousut, jotka livahtivat vessapapereiden ja muiden ostettavien hyödykkeiden joukkoon.

Kassalla sitten teimme ihmisrodulle varsin epätyypillisen työnjaon; puolisoni lupautui hoitamaan kortinvinguttelun ja itse pyyhkäisin pakkaamaan ostokset kassiin.

"Haluatteko, että laitan nämä alushousut pieneen pussiin", kysyi sirkeänoloinen kesätyöläiskassaneiti roikottaen kalleuksieni tulevia suojia kädessään. Ja minullahan välähti. Mäntysuopapulloa kassiin nostaessani totesin nopsakasti:

"Ei, kun mä laitan ne jalkaan."

Olinpa jälleen kerran oivaltavan hauska. Itseäni nauratti vallan suunnattomasti oma nokkeluuteni. Lasteni äiti katsoi rauhallisesti, ensin minua, kaikkien vitsien luojaa ja tilannekomiikan airutta ja sitten vieno hymy kasvoillaan tokaisi kesätyöläiskassaneidille: "Mutta sitä ennen hän laittaa ne pienet pussit alushousuihin".

Kassajonossa tuli hiljaista.

Pölyisen kammion haltija
Päivityksiä tulee pian
Once posts are published, you’ll see them here.
Uusimmat
Arkisto
Avainsanojen mukaan:
Tunnisteita ei vielä ole.
bottom of page