Slow Food a´la Fast Food

Meikäläinen se ehti kuin ehtikin kesäloman aikana pokkariväännön keskeltä myös maakuntamatkalle. Ja perheellisenä osoite oli Powerpark Turussa.

Siis tiedättehän sen paikan, missä on sisätiloissa kaikki ne samat jutskat kun meillä keski-ikäisillä oli lapsuudessa takapihalla. Siinä missä me saimme kiireettä lyödä, potkia ja heittää palloa, nykymuksuille on asetettu aikaraja noin minuuttiin kerrallaan puuhata näitä suoristuspisteellä.

Mutta hauskaa oli.

Ja kun kerran kiireestä tuli puhe, niin se loppuikin sitten tykkänään, kun meikäläinen heimopäällikön ominaisuudessa ohjasi joukkionsa hampurilaisaterialle ketjuravintolaan.

Siinä jonossa, jossa oli asiakkaita neljä ennen meitä, oli hyvää aikaa (noin puoli tuntia) seurata pikaruokapaikan henkilökunnan (4 "kiireistä" työntekijää) toimintaa. Yksi istui toimistossa soittelemassa lisähenkilökuntaa, toinen tyhjenteli keittiössä roskista, jonka säkki oli täytyynyt kolmannekseen, kolmas palveli toisella luukulla ja neljäs käveli edestakaisin myyntitiskin takana kuin olisi hautonut kännykässään kymmenen kilometrin Pokémon -munaa.

Munanhautoja otti tilauksen asiakkaalta, rahasti, käveli juomia laskemaan. Kesken matkan palasikin toiselle puolelle tiskiä hakemaan numerolätkän tarjottimelle ja laahusti taas takaisin juomanlaskuhommiin. Jätti juomat niille sijoilleen, käveli kassalle miettimään toviksi ja haudutti munaa muutamalla askeleella hakiessaan majoneesipussin ja kaartoi siitä taas vastakkaiseen suuntaan hakemaan jättämänsä juomat. Katselin siinä ympärilleni. Tyhjät pöydät notkuivat edellisten syöjien –niiden, jotka olivat palanneet Powerparkiin tai menneet uimaan- jättämiä salaatintotkoja sekä majoneesiläiskiä. Lattialla tossujen edessä lainehti kokislampi kuin kylpylän allas.

Puolen tunnin odottelun jälkeen oli syntynyt jo aika hyvä kuva siitä, kuinka paikalle olisi tarvittu Gordon Ramsay ottamaan ohjat. Vuoroin joku työntekijöistä huuteli, ehtisikö toinen viemään annokset pöytään. Logistiikka oli täydellisen hukassa. Joskus enemmän on vain vähemmän. Helpompi luistella duuneista, kun ei selvää työnjäkoa näemmä ollut.

Neljästä edellä olleesta asiakkaastamme kaksi osti yhteensä kahdentoista euron ostokset ja kaksi muuta asiakasta yhteensä neljä hampurilaisateriaa. Kaikkiaan puolen tunnin aikana myyntiä tuli firmalle kuusi hampurilaista, kuusi juomaa ja neljät ranskalaiset. Plus tietty majoneesipussit päälle.

Siis puolen tunnin aikana. Neljän työntekijän voimin. Bisnestä? Kyl varmaa sit...

Kun sitten vihdoin tein megaluokan perheostokset hommaan saatiinkin menemää vartti ennen kuin neljä hampurilaista oli pöydässä. Tosin pöydänpyyhkimisen hoidin itse, kun en raaskinut näitä ylityöllistettyjä työn raskaan raatajia vaivata kiireen keskellä.

Kaiken lisäksi, minähän olen kiireettömällä k e s ä l o m a l l a .

Mikäköhän sen laahustajan Pokémon -munasta mahtoi vihdoin päivän päätteeksi kuoriutua?

Varmaan joku Omastar. Eikö se ole joku kotilo?