Uneton Uudessakaupungissa

Meikäläisen vuosi ei vaihtunut juhlien. Tähän on syynsä. Hyvä syynsä. Valvoin koko yön.

Varsinainen joululoma menikin sitten ennen vuoden viimeistä päivää leppoisissa merkeissä. Joku teistä lukijoista saattaa vielä muistaa, kuinka kerroin esikoiseni muutosta Sodom… siis Turkuun ja kuinka koville se isässä otti.

Nyt tilanne oli ainakin hetkeksi korjattu. Opiskelija kotiutui kotoaan Kotiin ja saatoin huokaisten sammuttaa valvontakamerat Sodom... Turun asunnosta. Silmieni alla oli kultakimpaleeni. Visusti.

Vaan kaikki hyvä ja taivaallinen loppuu aikanaan. Paria päivää ennen rakettien h-hetkeä esikoinen sipsutti kammiostaan ja esitti vienolla –tyttöjen isät tietävät tämän sävyn– äänellään, että haluasi mennä juhlimaan vuodenvaihdetta opiskelukaverinsa luo jonnekin Sodom… Turun liepeille.

Ei. Se oli tuo kaksikirjaiminen sana, joka räjähti sisälläni ja sanan kaiku soi pääkopassani ainakin tunnin verran, ennen kuin ymmärsin ryhtyä selvittämään asiaa paremmin.

Kuka? Missä? Minkälainen? Miksi? Mitä? Kauanko?

Kasasin kaiken lämpimän isällisyyteni ja esitin äskeiset kysymykset hymyillen. Myötätuntoisesti. Ymmärtäväisesti. Olin joskus näet harkinnut teatteriuraa luonnenäyttelijänä.

Ja auliisti tuli selvitys. Kun sain tietää tämän uuden vuoden viettopaikan osoitteen, hiivin kaikessa hiljaisuudessa ystäväni Mr. Googlen luo ja avasin Street View-sovelluksen.

Ja jumaliste. Helkkari. Osoitteessa seisoi (vuoden 2014 kuvassa) ihan siisti omakotitalo, mutta sen pihalla, siis sen pihalla, seisoi kolme mopoa. Samperin likka. Jäi kiinni. Eihän Derbillä aja kuin finninaamaiset, juuri syljeskelemään opettelevat pojanjolpit. Jos talossa olisi asunut tyttöjä, niin menopelit olisivat olleet skoottereita tai edes pinkkejä rynnäkkösämpylöitä, mopoautoja.

Eikä siinä vielä kaikki. Näiden mopojen vieressä oli kahdeksankymmentäluvun jäänne, Corolla deeäxä. Oman aikansa katiska teinivuosiltani. Ja kun oikein zoomailin näyttöä, niin melkein saatoin vannoa, että taustapeilistä roikkui punaiset karvanopat ja joku vunderbaumi.

Esikoinen ilmestyi selkäni taakse ja kun olin ripitykset hänelle ripittänyt, hän katsoi kuvaa ja totesi minun olevan sekaisin. Olin hakoteillä tai paremminkin Hakotiellä. Kyseessä oli Hakokatu, eikä Hakotie, minne oli menossa.

Suljin tietokoneen hämilläni.

Vaikka olin jyrkästi kieltämässä koko uuden vuoden vierailureissua, niin jollain ihme tavalla perheemme aivot ja sydän, eli esikoisen äiti, sai meikäläisen jälleen kerran sanomaan viimeiset sanat aiheesta: ”Kyllä rakas, minä voin hänet Sodom… Turkuun viedä.”

Siinä sitten tunnin menomatkalla koitin jonkinnäköistä valistusta kaikilta elämän eri osa-alueilta vielä aattopäivänä pitää, mutta kun pääsimme Sodom… Turkuun, niin huomasin, että esikoisella oli koko reissun ajan ollut korvissaan nappikuulokkeet ja nyökyttely olikin vain jammailua musiikin tahtiin.

Mutta sen voin tunnustaa, etten silmäystäkään seuraavana yönä nukkunut.

Mulla oli näet yövuoro duunissa.